Kuumia lähteitä, suola-aavikoita ja geysireitä

Buenas tardes!

Käytiin ensimmäisen illan kaupunkikävelyllä varaamassa kaikki tulevien päivien aktiviteetit ja kierrokset lähialueen luontokohteissa. San Pedron kylä koostui melkein ainoastaan hostelleista, turistitoimistoista, ravintoloista ja matkamuistomyymälöistä. Kylä oli siis käytännössä vain turisteja varten tehty. Hieman surullista, mutta toisaalta turismi on paikallisten pääelinkeino. 

Piti ensin vähän kierrellä eri matkatoimistoja läpi, sillä kaikki tarjosivat melkein samoja kierroksia. Hinnat olivat vaan eri. Päädyttiin lopulta matkatoimistoon, jossa työskentelevä Pedro voitti meidät puolelleen vakuuttavilla puheillaan. Hän osasi myös suomen kielen numerot kymmeneen asti, sillä oli toiminut suomalaisen naisen kanoottioppaana Amazonin viidakossa. Pedro vaikutti siis huipputyypiltä, joten ostettiin kolmen retken paketti kyseisestä toimistosta. 

Seuraavana aamuna tehtiin oma pyöräretki Kuulaaksoon, mistä kirjoitin edellisessä blogipostauksessa. Iltapäivällä lähdettiin retkelle luonnonkylpylään, joka sijaitsi San Pedron kylästä hieman pohjoiseen. Meitä oli autossa kuusi kuskin lisäksi; pariskunta Argentiinasta ja kaverukset Brasiliasta.  

Río San Pedro

Ajomatka aavikkoa pitkin Termas de Puritaman luonnonkylpylään kesti vajaa tunnin ja kylpylässä meillä oli aikaa kolme tuntia, mikä tuntui ihan luksukselta! Siellä oli siis kahdeksan jokeen rakennettua kuumaa allasta, joissa loikoilu tuntui ihanalta aamun pyörälenkin jälkeen. Testattiin kaikki kahdeksan allasta ja parhaaksi päätyi toinen, sillä siinä vesi oli lämpimintä. Aika kului aivan liian nopeasti, sillä altaisiin olisi voinut jäädä koko päiväksi.

Vesiputouksessa Termas de Puritamassa

Saatiin paluumatkalla pariskunnalta matea eli vähän kuin argentiinalaista teetä. Paikallinen kuski myös jutteli meidän kanssa enemmän kuin menomatkalla, sillä tie oli helpompi paluusuuntaan.



Tehtiin lisäksi extrapysähdys näköalalle, josta näki San Pedron kylän sekä Andien vuorijonon. Kuski kertoi myös tarinan siitä miksi tulivuoret olivat sen näköisiä millaisia ovat. En nyt muista enää yksityiskohtia saati vuorten nimiä, mutta tarina meni jotenkin niin, että jotkut 2 vuorta olivat rakastavaisia, mutta toinen petti toista. Se tulivuori, jota oli petetty ryhtyi sitten taisteluun tämän toisen tulivuoren kanssa ja leikkasi siltä pään irti. Tämän takia se on kilpitulivuori eli sillä ei ole terävää huippua. Joku tulivuori näiden kolmen ulkopuolelta oli myöskin aina vihainen, sillä siitä nousee aina savua. Jotain muutakin saattoi näiden tulivuorten välillä olla, mutten muista enempää tai sitten ymmärtänyt ihan kaikkea mitä meidän huippukuski meille chileksi selitti. Mutta aika hauska oli tuo tarina kuulla ja ihailla niitä tulivuoria ja sitä maisemaa samalla.

San Pedron kylä

Tarinan tulivuoret

Seuraavana päivänä mentiin toiselle retkelle, jonka tarkoitus oli nähdä suola-aavikoita, uida suolajärvessä ja nähdä auringonlasku Atacaman aavikolla. Oltiin ainoat meidän toimistosta, jotka oli lähdössä kyseiselle retkelle. Meidän toimisto osti retken siis toiselta toimistolta, joten meitä oli paljon enemmän. Minibussissa oli kyydissä porukkaa Chilestä, Brasiliasta ja Suomesta, joten opas puhui vuorotellen espanjaa, portugalia ja englantia. Se opas oli tosiaan aika jännä tyyppi. Se oli tosi ystävällinen ja innokas kyselemään kaikkea mun vaihtoon liittyvää, mutta se kyseli myös aika paljon mun puhelinnumeroa. Kuulemma sitä varten, että voisi lisätä mut "retken whatsapp-ryhmään", jossa se jakaisi kuvia retkestä. Olin vähän hämmentynyt, sillä itse otin kuvia mun järjestelmäkameralla ja se otti sen puhelimella. Annoin sille lopulta mun chilenumeron ystävällisyyttäni, mutta ei se mua ikinä mihinkään ryhmään lisännyt ja ei kyllä haittaakkaan. Ihan hauska tyyppi se oli ei siinä mitään, mutta vähän jännä kun se mun numeroa kyseli.
Retki meni kuitenkin aivan mahtavasti!

Ensimmäinen pysähdys Atacaman suola-aavikolla oli osittain kuivunut järvi, joka on melkein kokonaan pelkkää suolaa. Vesi oli värikästä eikä näyttänyt kovin houkuttelevalta uimiseen.  Opas kertoi alueen kasvillisuudesta ja eläimistöstä sekä suola-aavikon historiasta.

Laguna Cejar

 

Kyltit pitivät huolta alueen kulkukiellosta

Seuraavaksi suunnattiin kävellen viereiselle järvelle, jossa oli mahdollisuus uida. Tämä järvi oli nimeltään Laguna Piedra. Siinä erikoista oli se, että siinä oli mahdollista kellua suuren suolamäärän takia. Suolaa on enemmän kuin Kuolleessa meressä. Meillä oli noin tunti aikaa käydä uimassa ja nauttia ympäristön maisemista. Uiminen suolajärvessä oli todella hauskaa, sillä uimisen eteen ei tarvinnut tehdä oikeastaan mitään. Vesi kannatteli omaa painoa niin, että pystyi vaan nauttimaan ja ottamaan aurinkoa samalla. 

Laguna Piedra

Ihmisiä uimassa

Iloinen kelluja

Laguna Piedran toinen osa, jossa eleli flamingoja

Uimisen jälkeen päästiin nopeaan suihkuun huuhtomaan ihoon tarttuneet suolakierteet pois. Suihkuaikaa ei kauheasti kuitenkaan ollut, sillä Atacaman aavikko on maapallon kuivimpia alueita eikä vettä ole ylimääräiseksi huviksi. Suihku oli kuitenkin todella tarpeellinen, sillä koko keho sekä bikinit ja aurinkolasit olivat uinnin jälkeen ihan täynnä suolaa. Olisi melkein voinut kerätä suolat talteen ja käyttää kokkaamiseen. 

Suolajärviuinnin jälkeen mentiin katselemaan Atacaman suola-aavikkoa eli Salar de Atacamaa Laguna Tebinquichen kohdalta, jossa eleli paljon flamingoja. Sinne oli perustettu luonnon ja flamingojen suojelualue, joten sisäänpääsystä piti maksaa hieman.

Laguna Tebinquiche

Santuario de la naturaleza

Minibussi jätti meidät luontopolun toiseen päähän ja ajoi itse toiseen päähän, joten käveltiin alue läpi samalla suola-aavikkoa ja flamingoja katsellen.

Salar de Atacama

Suola-aavikko näytti kaukaa katsottuna ihan jäätiköltä, joka oltiin juuri nähty Argentiinan El Calafatessa.

Suola-aavikossa ei ollut tasaista vaan siinä oli paljon uurteita ja kohoumia

Aluella oli myös eläviä kivia eli rocas vivientes espanjaksi. Ei ne kivet sentään liikkunut, mutta näyttivät eläneen mielenkiintoista elämää, sillä olivat muodostuneet erikoisesti. 

Rocas vivientes

Flamingoja

Alueen flamingot eivät olleet vaaleanpunaisia, niin kuin flamigot yleensä ovat, vaan ne olivat harmaamustia. Väri johtuu ilmeisesti flamingojen ruokavaliosta. 

Suola-aavikko lähempää kuvattuna

Nähtiin sateenkaari

Tämä kivimuodostelma näytti kylvetyltä pellolta

Päästiin takaisin minibussille ja jatkettiin matkaa Ojos del Salar -nimisille järville. Nimi tarkoittaa suolatasangon silmiä. Järvet muistuttivat silmiä pyöreällä muodollaan ja ollessaan vierekkäin.



Käytiin iskän kanssa ainoina uimassa kyseisessä järvessä. Matka järveen oli kuitenkin hieman haastava, sillä sinne ei meinannut päästä hyppäämättä. Olisin voinut hypätä, mutten uskaltanut, sillä en tiennyt järven syvyydestä tai pohjan kivikkoisuudesta. Pääsin kuitenkin uimaan seikkaillen mutaisia kiviä pitkin, mutta valkoiset bikinit muuttuivat ruskeiksi sen uintireissun jälkeen.

Ojos del Salar

Uinnin aikana meidän opas ja kuski olivat järjestäneet buffetpöydän tarjoilut valmiiksi. Naposteltiin juustoja ja sipsejä ihaillen punertavaa taivasta. Saatin myös lasilliset chileläistä pisco sour -juomaa odottaessa auringon laskua.

Aurinko laskemassa

Pisco sour & sunset <3

Auringonlaskun jälkeen taivas muuttui entistä punertavammaksi. Järvien ympäristö alkoi myös tyhjenemään minibusseista, joilla oli kiire takaisin San Pedron kylään. Meidän bussi jäi vielä hetkeksi ihailemaan maisemia ja itseasiassa nyt siitä maisemasta vasta saikin kunnon kuvia kun muiden bussit ei ollut taustalla. 

Toi pilvi näyttää ihan sydämeltä, eikö?

Meidän minibussi

Päästiin takaisin San Pedroon ja mentiin melkein heti hostellille nukkumaan, sillä meillä oli seuraava aamuna neljän aikoihin herätys ja lähtö retkelle katsomaan geysireitä el Tation geysirkentälle. Minibussi haki meidät suoraan hostellilta ja jatkettiin unia kahden tunnin matkan aikana. Saavuttiin noin seitsemältä geysirien luo. Lämpötila oli pakkasen puolella, sillä oltiin noustu yli 2 km korkeuteen vuoristoon ja oltiin 4320 metriä merenpinnan yläpuolella. Päällä oli siis samat vaatteet kuin noin 4000 kilometriä etelämmässä Chilessä Punta Arenasissa.

Geyser del Tatio

Geysirit oli uskomattoman näköisiä Andien vuorijonoa vasten katsottuna auringon noustessa. Syy miksi oltiin lähdetty retkelle niin aikaisin, oli se, että geysirit olivat aktiivimmillaan noin seitsemän kahdeksan aikoihin aamusta. Ja silloin ne olivat tietysti myös hienoimman näköisiä. 

Geysirien ihastelija

Opas kertoi, että el Tation geysirikenttä on eteläisen pallonpuoliskon suurin ja koko maailman kolmanneksi suurin geysirkenttä.

Aurinko nousemassa

Juuri purkautuneesta geysiristä lähtenyt vesihöyry

Vähän pienempi geysir

Geysirien reunat oli merkattu punaisilla kivillä, ettei kukaan kävelisi niiden päälle

Lokki odottamassa turistin kädestä tippuvaa aamupalaa

Geysirkierroksen jälkeen mentiin minibussin luo syömään aamupalaa, jonka meidä kuski oli meille juuri valmistanut. Tarjolla oli kuumaa juotavaa sekä leipää juuri paistettujen kanamunien kanssa. Kuumiin juotaviin kuului kokatee, jonka jätiin väliin, sillä suklaasta tehty kaakao vaikutti herkullisemmalta. San Pedron kylässä myytiin paljon kokatuotteita (joita en ostanut) vuoristotaudin ja päänsäryn helpottamiseen.

Aamupalan jälkeen päästiin uimaan geysiraltaaseen. Vaihdettiin vaatteet altaan viereen rakennetuissa pukukopeissa ja suunnattiin altaaseen nopeasti, sillä ulkona oli vieläkin pakkasta. Vesi oli todella lämmintä, sillä se tuli suoraan kiehuvasta geysiristä. Välillä selkään osui vähän liiankin kuuma vesikohta. Onneksi iho ei sentään palanut.

Geysirallas ja pukukopit

Geysiraltaassa uimisen jälkeen nähtiin sattumalta se opas, jonka kanssa oltiin oltu eilen suola-aavikolla. Se jäi taas suustaan kiinni ja meinattiin myöhästyä kyydistä kun jäätiin juttelemaan sen kanssa hetkeksi.

Andit

Seuraavaksi suunnattiin Machucan kylää kohti. Matkalla pysähdyttiin katsomaan vuoria.

Nähtiin myös vikunjoita, jotka ovat guanacojen tapaisia Etelä-Amerikan laamaeläimiä. Ne söivät heinää ja alkoivat juoksemaan ympäriinsä,  kun suuri lauma turisteja alkoi niitä kuvaamaan.

Vicuñas

Lisää vicuñoita

Nähtiin myös flamingoja vicuñoiden lisäksi. Tällä kertaa ne olivat vaaleanpunaisia. Nähtiin myös (ja taas) se meidän eilinen opas, joka taas yritti jäädä juttelemaan meidän kanssa, vaikka me oltiin kävelemässä toiseen suuntaan eikä haluttu taas jäädä juttelemaan hänen kanssa. Jos mä vielä hänet mun elämän aikana kohtaan niin en tiedä, että mikä kohtalo meidät haluaa yhteen saattaa. Toivottavasti näin ei käy.

Lisää flamingoja

Machucan kylä

Pysähdyttiin Machucan kylään, jossa elää alueen alkuperäisasukkaita. He saivat rahaa laaman lihan ja käsitöiden myynnillä. Jotenkin kuitenkin tuntui pahalta, että sadat turistit vierailevat päivittäin ottamassa heistä ja heidän kodeistaan kuvia.

Inglesia de Machuca

Atacama

Päästiin taas takaisin San Pedroon. Meillä oli bussiliput ostettuna Calamaan, jossa oltaisiin yö hotellissa ennen aamun lentoa. Käytiin kiertelemässä San Pedron kylässä viimeisen kerran ja ostamassa paikallisilta käsityöläisiltä matkamuistoja. Itse ostin laamakorvikset, jotka ovat joidenkin tuttujeni mielestä aivan hullun näköiset.

Meidän bussin oli siis tarkoitus lähteä noin viideltä San Pedrosta. Joskus kolmen aikaan alkoi voimakas sade, joka on Atacaman aavikolla melko harvinaista. Alkoi myös valtava tuuli, joka yltyi hiekkamyrskyksi. Hiekka lensi joka suuntaan, eikä siinä nähnyt eteensä kävellä, kun piti pitää kättä silmien edellä.  Se oli mun ensimmäinen sandstorm ja toivottavasti viimeinen. Bussi tuli ja lähti ajallaan kohti Calamaa ja kaikki meni matkan osalta hyvin hiekkamyrskystä huolimatta.

Kohtalo oli kyllä valinnut meille hyvät päivät vierailla San Pedro, sillä tämä hiekkamyrsky olisi pilannut kaikki tourit. Istuttiin bussissa hymy huulilla kohti uusia seikkailuja miettien kaikkea upeaa mitä oltiin juuri koettu. Maailmassa on kyllä niin monta hienoa paikkaa, joita on jo tultu nähtyä, mutta valtava määrä vielä nähtävää ja koettavaa.